"Terveys edellyttää tietoa ihmisen
perimmäisestä rakenteesta ja eri
ruokien ominaisista voimista -
sekä luonnollisista, että ihmisen
toiminnan aiheuttamista"

Näin sanoi jo noin 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua länsimaisen lääketieteen perustaja Hippokrates (n. 460-370eaa.)

"Jos meillä hoidettaisiin terveyttä yhtä paljon
ja yhtä tehokkaasti kuin sairautta,
meillä olisi yhtä vähän sairautta
kuin nyt on terveyttä."

Näin puolestaan totesi Oy Finnish Berry Powders Ltd perustaja ja liikkeellepaneva voima Heikki Ritavuori (1936-2008).  Kumpikin heistä oli oikeassa ja kumpikin heistä teki työtään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Meillä syödään aivan liian paljon valkoista viljaa, sokeria, kovaa rasvaa, suolaa, valmisruokia, hampurilaisia jne. ja aivan liian vähän vihanneksia ja marjoja. Mitä enemmän valmisruokaa käsitellään, sitä vähemmän siinä on elimistölle tärkeitä aineita. On olemassa tuttu sanonta: " Olet sitä mitä syöt."

Aasiassa on ollut perinteisesti terveelliset ja hyvät ruokatottumukset. Siellä on tapahtunut ikävä muutos. Länsimaiset ruokatottumukset ovat vallanneet alaa ja samassa suhteessa, länsimaissa niin tutut, kansansairaudet lisääntyneet. Vihannesten, hedelmien ja yleensäkin kasvisten käyttö on vähentynyt ratkaisevasti. Pikaruoka korvaa perinteisen ruuan, kasvikset ja hedelmät.


Meidän terveytemme on kiinni oikeasta ravinnosta. Asian voi ilmaista toisinkin; sairautemme on kiinni väärästä ravinnosta. Vatsan ja suoliston toiminta vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin. Oikea ravinto, oikeaan aikaan, sopivaan liikuntaan liitettynä, tuo meille hyvää oloa ja sitä kaipaamaamme terveyttä ja useita hyviä elinvuosia lisää.

Monien sairauksien syntyyn liitetään soluissa olevien yhdisteiden hapettuminen. Marjojen "superaineet" flavonoidit ja rasvahapot esim. erilaiset omegat ja foolihapot sitovat elimistössä muodostuvia haitallisia yhdisteitä ja uusivat ja korjaavat soluja. Ne ovat elimistölle välttämättömiä.

Suomalaiset, niin metsä- kuin puutarhamarjatkin ovat varsinaisia terveyspommeja, mutta liian vähän käytettyjä. Tietoa niiden sisältämistä ja terveyteen vaikuttavista hyvistä aineista ei vielä ole tarpeeksi saatavilla ja tutkimukset ovat vielä kesken. Kotimaiset marjat ovat jopa parempia ominaisuuksiltaan kuin tuontihedelmät.

Kotimaisissa marjoissa on vitamiineja, hivenaineita, kivennäisaineita ja erilaisia rasvahappoja huomattavasti enemmän kuin tuontihedelmissä. Marjojen vaikuttavien aineiden pitoisuuksiin vaikuttaa ennen kaikkea kasvualue.  Pohjoinen valo ja suuret yö- ja päivälämpötilojen vaihtelut vaikuttavat marjojen vaikuttavien aineiden pitoisuuksiin. Luonnonmarja on pitoisuuksiltaan parempi kuin vastaava viljelty marja.

Marjoissa on paljon fenolisia yhdisteitä eli flavonoideja ja fenolihappoja. Ne toimivat antioksidantteina ja suojaavat elimistöä hapen haitallisilta vaikutuksilta. Tutkimusten mukaan ne saattavat ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia, syöpää, allergioita ja tulehduksia. Eri marjoissa vaikuttavia aineita on erilaisissa suhteissa. Siksi eri marjojen vaikutukset ihmisen elimistöön ovat erilaisia ja usein myös yksilökohtaisia. Marjoissa vaikuttavat aineet ovat hyvin imeytyvässä muodossa.

Marjat eivät vahingoita vatsan ja suoliston herkkiä probiootteja ja bakteereita vaan ovat sen sijaan vahongollisia , jopa tuhoisia, vieraille ja vihamielisille bakteereille. Marjojen sisältämät vaikuttavat aineet, vitamiinit, flavonoidit ja  erilaiset rasvahapot ovat meidän elintoiminnoillemme ja hyvinvoinnillemme tuiki tärkeitä. Marjat ovat hyvä terveyden ja hyvinvoinnin lähde. Ne antavat voimaa ja vastustuskykyä, etta jaksamme paremmin selviytyä vastoinkäymisistä, niin ruumiillisista kuin henkisistä. Mitä paremmassa kunnossa vitamiini- ja hivenainetasapainomme on, sitä paremmin voimme ja jaksamista riittää elimistön kaikkiin toimintoihin.

Elimistön toiminnalle on aivan välttämätöntä saada jatkuvasti rasvahappo-, vitamiini- ja hivenainetäydennystä hyvän ja tehokkaan toiminnan ylläpitämiseksi. Noita tärkeitä aineita saamme runsaasti marjoista. Marjoissa eniten vaikuttavia aineita ja mm. erilaisia rasvahappoja on siemenessä (n. 50 %, kuoressa n. 20 % ja loput n. 30 % marjalihassa ja mehussa).

Marjoja voidaan hyödyntää erittäin hyvin myös jauheena, jolloin elimistömme pystyy käyttämään tehokkaimmin hyväkseen myös siementen sisältämät rasvahapot ja vaikuttavat aineet. Tutkimus on osoittanut, että marjoja kuivattaessa niissä tapahtuu konsentroituminen, eli kuivatussa marjassa voi olla jopa enemmän vaikuttavia aineita kuin tuoreessa.

Marjajauheet sisältävät samoja aineita kuin tuoreet marjat . Marjoista on poistettu vain vesi. Mitään ei ole lisätty. Jauheet ovat siis sataprosenttista marjaa ja puhtaita luonnontuotteita. Marjat kuivataan alhaisessa lämpötilassa, jauhetaan erittäin hienoksi ja pakataan kuumasaumattuihin, metalloituihin muovipusseihin. Tällöin marjajauhe on suojattu sekä ilman että valon vahingollisilta vaikutuksilta. Näin saadaan paras mahdollinen lopputulos. Vaikuttavat aineet, väri ja aromit säilyvät pitkään muuttumattomina ja toimivat tehokkaasti terveytemme hyväksi.

Marjajauheet eivät ole lääkkeitä. Niillä ei hoideta sairauksia, niillä ylläpidetään terveyttä. Kun elimistö on kunnossa ja tasapainossa, jaksamme paremmin. Marjajauheet on hyvä ja helppo tapa hoitaa päivittäin omaa terveyttä ja hyvinvointia. Teeluskallinen marjajauhetta aamiaisella puuroon, viiliin, tai jogurttiin ja siitä tulee terveellinen aamurituaali, joka antaa potkua koko päivään.






Oy Finnish Berry Powders Ltd, Meijeritie 13 FIN 63700 Ähtäri   Puhelin: +358 40 354 8118   info@berrypowders.com
© Oy Finnish Berry Powders Ltd. Powered by ToimiSait